
Vanha Kaupunki Plassi
Kalajokisuun rannalla sijaitsee vanha markkinapaikka Plassi, jonka historia kauppapaikkana ulottuu 1500- luvulle. Myöhemmin Plassista muodostui kalastajien, käsityöläisten ja sahatyöväen asuinalue. Alue on rakentunut kaupunkimaisen tiiviiksi, vanhimmat säilyneet rakennukset ovat 1700- luvun lopulta. Nykyisen markkinapaikan laidalla, entisessä markkinaputkassa on pieni kalastusmuseo.
Aikoinaan Plassi oli tärkeä markkinapaikka. Ensimmäiset markkinat pidettiin 1620. Vielä 1860-luvun alkupuoliskollakaan Kalajoen markkinoiden tavaranvaihdolle ei löytynyt vertaa edes Etelä-Suomesta. Markkinaperinne on jatkunut Plassilla edelleen, nykyisin toki toisessa merkityksessä. Lokakuun toisena perjantaina ja lauantaina kokoonnutaan Plassille markkinoille.
Havulan Kartano, Plassin vanha kaupunki, Plassintie 56.

Aukioloajat ja pääsymaksut
Havulaan pääsee tilauksesta ympäri vuoden.
Kesän 2011 aukiolot: ke, to, pe, su 12-18, la 12-16. Ma-ti suljettu. Sisäänpääsy vain opastetuilla kierroksilla, jotka lähtevät pääovelta tasatunnein.
Havulan pihapiirissä toimii kesäkahvila Siiri. Tilaa ryhmällesi herkullinen kahvihetki. Myös catering-palvelua ryhmille Havulan päärakennukseen ympäri vuoden. Tiedustelut Leena Soini 050-5507 070. Siiri avoinna kesällä 2011: toukokuu pe-su 12-18, kesäkuu ti-su 12-18, heinäkuu ti-pe ja su 12-20, la 12-18, elokuu -14. ti-su 12-18, elokuu 14.- pe-su 12-18.
Kysy myös draamaopastusta "Havulan piiat". Draamallinen matka Havulan elämään piikojen kertomana, opaskierrokseen lomittuvat draamalliset kohtaukset. Hinta 250 €.
VARAUKSET
Virka-aikana Kalajoen kaupunki (08) 469 11 muulloin 044-4691 454 tai
Kalajoen oppaat Kaija Jaakola 050 5365 519.
PÄÄSYMAKSUT
- Aikuiset 5 €
- Lapset alle 16 v. ei pääsymaksua.
OPASTUSMAKSUT
RYHMILLE:
- 5 €/henkilö
- Alle kuuden (yli 16-v) hengen ryhmiltä
minimimaksu 30 €.
- Yli 40 hengen ryhmille 20 % alennus.
-
Ryhmänjohtajat ja bussinkuljettajat maksutta
Fiian mökki Plassilla, kesän 2011 aukiolot: ke, to, pe, su 12-18, la 12-16. Ma-ti suljettu.







