pe 4. maaliskuuta 2011 16:13:00

KOKOUS KALAJOELLA: UUSIA KOKOUSELÄMYKSIÄ HIEKKASÄRKILLE

Kylpylähotelli Sanille elämyskokouskeskus

Kalajoen Kylpylähotelli Sani Oy:lle valmistuu elämyskokouskeskus ensi syksynä. Toimitusjohtaja Minna Tontin mukaan uudet tilat on tarkoitus ottaa käyttöön marraskuun puolivälissä eli pikkujoulukauden alkaessa.
Rakentaminen käynnistyy huhtikuussa. Kustannusarvio on noin miljoona euroa.
Kaupunki on vuokrannut hotelliyhtiölle 1 129 neliön suuruisen tontin, joka sijaitsee Hiekkasärkkien eteläpään sisääntuloliikenneympyrän vieressä. Tontilla on rakennusoikeutta 350 neliötä.
- Yksikerroksisesta rakennuksesta tulee korkeatasoinen, kansainväliseen markkinointiin sopiva vapaa-aikakeskeinen elämyskeskus ja kärkituote. Uudisrakennus soveltuu kylpylän ja hotellin moderniin rakennustyyliin, Tontti selvittää.

Elämyskokouskeskuksesta ei tehdä tavanomaista kokouspaikkaa. Se tulee erottumaan Kalajoen paikallishistoriaan liittyvillä teemoilla, joihin kuuluvat kalastus, hylkeenpyynti ja tervanpoltto.
- Erottuminen korostuu yhä enemmän tämän päivän matkailussa. Meidän tavoitteenamme on yhdistää elämyksellisyys ja toimivuus, Tontti kertoo.
Uudisrakennus sisältää kokous- ja saunatiloja, kabinetteja ja kokoustarjoiluihin liittyvää ravintolatoimintaa. Tämän lisäksi sinne on suunnitteilla yksityisasiakkaille ilta-aikaan painottuvaa ravintolatoimintaa.
Rakennukseen ei tule a la carte- tai noutopöytätyyppistä-ravintolaa. Nämä palvelut ostetaan Kalajoen Hiekkasärkät Oy:ltä.

Elämyskokouskeskus varmistaa omalta osaltaan senkin, että hotelliyhtiön käyttöasteet jatkavat kasvusuuntaista kehitystään ja hotellin laajennushanketta päästään aloittamaan lähivuosina.
Uudisrakennuksen toteuttaminen varmistaa ympärivuotisten matkailutoimintojen kehittämisen alueella, etenkin ryhmämyynnin osalta yritys- ja kokoussegmenteissä.
Vuoden verran valmistellun rakennushankkeen tarve on tullut esille molempien yhtiöiden; kylpyläyhtiön ja hotelliyhtiön, omissa strategiakeskusteluissa.
Hotelliyhtiön alkuperäinen idea perustui kotatyyppiseen rakentamiseen, mutta suunnitelmien jatkotyöstämisvaiheessa ja neuvotteluissa kylpyläyhtiön kanssa on päädytty rakentamaan korkeatasoinen elämyskokouskeskus.

Ennen kuin alueelle syntyy muuta rakennustoimintaa, hotelli- ja kylpyläyhtiöt ovat suunnitelleet kyseiselle tontille talvimaa -tapahtuman talvikuukausien kysynnän lisäämiseksi.

Teksti: Heikki Gummerus

 

Takaisin edelliselle sivulle

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti: