to 10. helmikuuta 2011 20:00:00
KYLPYLÄN KEILAHALLI JA KUNTOSALI UUDISTUNEET
Keilahalliin lisää viihtyisyyttä ja Kuntoklubi SaniFanin uusimmat liikuntapalvelut
Kylpylä
SaniFanin alakerrassa sijaitseva keilahalli on saanut uuden
yleisilmeen, joka on yhdenmukainen viime vuonna kunnostetun kuntosalin
kanssa.
Liikunnanohjaaja Markus Pudaksen mukaan äskettäin valmistuneet kunnostustyöt sekä tulevat kone- ja verkkokorjaukset lisäävät keilahallin viihtyisyyttä.
-
Kävijämäärä on kasvussa. Halli on avoinna läpi vuoden. Viikolla
enemmistö kävijöistä on kalajokisia. Viikonloppuisin täällä käy ryhmiä,
joita tulee myös Kalajoen ulkopuolelta. Kesällä matkailijat muodostavat
merkittävän käyttäjäryhmän, Pudas kertoo.
Keilailu sopii
kaikenikäisille. Nuorimmat ovat kouluikäisiä. Yläikärajaa ei ole. Laji
vaatii kuitenkin tietyntasoista yleiskuntoa.
- Keilailu on
tarkkuuslaji, jonka valtteina ovat kärsivällisyys ja itsensä
voittaminen. Kyse ei ole voimalajista, Pudas tarkentaa.

Liikunnanohjaaja Esa-Jussi Kangas
sanoo, että rauhallinen ja tasapainoinen heitto puree parhaiten. Lajiin
liittyvä rentous on mainio vastapaino nykyiselle hektiselle
elämänmenolle. Heiton aikana on unohdettava kaikki muu ja keskityttävä
vain siihen. Se jos mikä vie ajatukset pois vaikkapa työelämästä.
Tasoitusjärjestelmän ansioista keilailu on tasapuolinen, jolloin huippu ja amatööri voivat kilpailla toisiaan vastaan.
- Omien taitojen kartuttaminen tekee lajista mielenkiintoisen. Se tuo keilailuun tarpeellista haastetta, Pudas kuvailee.
300
pistettä on maksimisuoritus. Sen parempaa tulosta keilailussa ei voi
saavuttaa. SaniFanin hallissakin on heitetty useita kolmisatasia, joita
ovat tehneet myös kalajokiset keilaajat.
6-rataisessa hallissa voi
heittää yksin tai ystävien ja kavereiden kanssa. Harrastajien käytössä
automaattinen pistelaskujärjestelmä. Jokaiselle löytyvät sopiva pallo ja
vuokrakengät.
Keilaradan laidat saadaan nousemaan pikkukeilaajien
vuoroilla niin, että kaadot onnistuvat varmasti, joskus paremmin kuin
aikuisilla.
Keilahallissa käy vuodessa noin 7 000 heittäjää.



