to 10. helmikuuta 2011 18:29:00
NAVIGOINTI HIEKKASÄRKILLÄ HELPOTTUU
Uusi opastusjärjestelmä Hiekkasärkille ensi kesäksi

Toivottu ja odotettu Hiekkasärkkien uusi opastusjärjestelmä on käytössä ensi kesänä.
Projektipäällikkö Tuomas Harmaalan mukaan opastuksen kehittämiseen on paneuduttu projektissa, jonka lähtökohtana on Hiekkasärkkien matkailukeskuksen saavutettavuuden parantaminen.
- Uuteen järjestelmään sisältyvät viitat, opaste-, kartta- ja maantietaulut. Palvelukohteista valmistuvat ajantasaiset kartat. Alueen reitistöistä on tarkoitus laatia kartastot, Harmaala selvittää.
Matkailutien varteen rakennetaan pieni, liikennealueesta eriytetty käyntikohde, josta voi katsella merimaisemaa.
Hiekkasärkille ohjaavien opastepisteiden rakenteet ja opaskartat pystytetään valtateiden 8 ja 27 varteen eli pohjoisen, etelän ja idän suunnille.
Hiekkasärkille sijoittuvien opastuspisteiden lisäksi kaupunki vastaa myös tienvarsiopasteista ja hakee niille kootusti opasteluvat. Projektin aikana hankitaan yksittäisten palvelukohteiden opasteet (opasteiden pystytys ja opastemateriaali ja luvat niille kootusti). Tällä pyritään varmistamaan, että kaikki opasteet ovat yhdenmukaiset.
- Opasteiden yhdenmukaistaminen on yksi projektin päätavoitteista. Nykyinen opastus ei ole Tiehallinnon yleisten viitoitusperiaatteiden mukainen. Opastusviittojen sijoituskaan ei noudata nykyisiä ohjeita, ja viittojen sisältö ei ole ajantasainen, Harmaala kertoo.
Viitoitus on rakentunut alueen laajenemisen mukaan. Hallitsemattomalle, epäyhteneväiselle ja sekavalle viitoitukselle on haluttu pysyvä ratkaisu.
Hiekkasärkkien matkailualueella on tapahtunut 2000-luvun ensivuosikymmenellä
merkittävä kasvusysäys ja laajennus. Sinne on rakennettu uusia teitä, kevyen
liikenteen väyliä ja reittejä sekä uusia rakennuksia ja yrityksiä.
Yritykset mukana
Matkailualueen maisemakuvaan haetaan yhtenäisyyttä ja selkeyttä muun muassa opastuksen keinoin. Tavoitteena on myös toimintaympäristön ja maisemakuvan parantaminen sekä viihtyisyyden että vetovoimaisuuden lisääminen.
Opastussuunnitelmaa on esitelty muun muassa Kalajoki Matkailu ry:ssä ja yleisötilaisuuksissa. Seuraava tilaisuus on 13. tammikuuta.
Yrittäjät ovat sitoutuneet hankkeen rahoitukseen. Suunnitelmassa on mukana noin 30 yritystä. Harmaala mainitsee, että mukaan ehtii vielä.
- Alueen yritysten kanssa on keskusteltu saavutettavuuden parantamisesta ja uusista menetelmistä, joista parhaat ideat on otettu pilottikohteina tähän suunnitelmaan ( sähköinen opaste, maisemakatselupaikan rakentaminen). Lisäksi eri asiakaskyselyissä on tullut esiin kehittämisehdotuksia, joita on mahdollisuuksien mukaan huomioitu, Harmaala sanoo.
Projektin varsinaisen kohderyhmän muodostavat alueen teitä käyttävä liikenne huoltokuljetuksista aina matkailijoihin, paikalliset ihmiset, yritykset, muut palvelukohteita ja palveluja hakevat ihmiset. Kohderyhmänä ovat myös hankkeen toteuttamiseen osallistuvat yritykset ja organisaatiot henkilöstöineen sekä sen aikana työllistyvät.
Välillisesti hankkeesta hyötyvät majoitus- ja ravitsemustoiminnan lisäksi muun muassa vähittäiskaupat, korjaamo- ja huoltamotoiminta, virkistys- ja muut palveluntuottajat sekä liikenne ja rakennusalat.
Projektin kustannusarvio on 166 475 euroa. Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja valtion rahoitusosuus on 58 264 euroa. Lopusta vastaavat kunnat (51 607 euroa) ja yksityiset (56 602 euroa).




henkilöliikenne
Onko Kalajoen Taksi Ry:n edustajaa mukana tällaisissa hankkeessa. Suurin osa kalajoen takseista kuuluu yhdistykseen. Mökkeissä taksin tilausohjeistus ei toimi.
- to 2. kesäkuuta 2011 11:49:42